Kierrätysmuotia - vintagevaatteita - ompelupalveluja

YRITYS

Ateljee Venla on yhden naisen yritys ja unelma. Suunnittelen, kaavoitan ja ompelen oman malliston vaatteet itse alusta loppuun. Valmistus tapahtuu työhuoneellani Turun keskustassa, joka toimii samalla Ateljeen kivijalkaliikkeenä. Haluan vaalia kotimaista käsityöosaamista ja tarjota mahdollisuuden nauttia muodista ja pukeutumisesta kestävästi ja vastuullisesti.  

Ateljee on tarina siitä, että elämässä on tärkeää kuunnella itseään. Etsiä oma polku, jota kulkea. Nuoruuden haaveeni vaatealan opiskelusta vaihtui lopulta lukion kautta opettajankoulutukseen. Opintojen loppusuoralla huomasin haluavani jotain muuta. Mieleeni nousi pieni vintageliike, johon vaihto-opintojen aikana Kreikassa ihastuin. Liikkeen omistaja kertoi tuolloin minulle lisäksi ompelevansa pientä vaatemallistoa vintagekankaista.  

Mietin tuolloin, miten ihanaa olisikaan saada elää hänen elämäänsä. Tehdä omasta intohimosta työ itselle. Ja vuosia myöhemmin, tässä sitä ollaan. Mittatilausompelijaksi valmistuneena, oma työhuone ja kivijalkaliike hankittuna. Ateljee on pieni, mutta toivoisin sen voivan olla kohtaamispaikka ja aarreaitta muille kauniita vaatteita, värejä ja muotoilua rakastaville. 

Ateljee Venlan vaatteet valmistetaan vastuullisen muodin ja kiertotalouden periaatteiden mukaan. Haluan tehdä ajattomia, tyylikkäitä vaatteita, jotka sopivat moneen tilanteeseen ja erilaisille vartaloille. Asusteita vaihtamalla sama mekko muuntautuu toimistolta juhlaan, yhdistelemällä eri ala- ja yläosia saat luottoasun tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

MALLISTO

Tällä hetkellä korjausompelutyöt vievät suurimman osan ajasta, mutta oma vaatemallisto kehittyy siinä ohessa. Mallisto koostuu yksinkertaisista, rennoista ja tyylikkäistä vaatteista, jotka haluat pukea päälle aina uudestaan ja uudestaan. Mallisto ei perustu sesonkeihin, vaan pyrin tekemään tuotteista ajattomia käyttämällä laadukkaita materiaaleja ja tekemällä huolellista käsityötä. 

Oman malliston vaatteet ovat uniikkeja vaatekappaleita, joita ei ole montaa samasta kankaasta tai kuosista. Malliston vaatteet ovat yksinkertaisen linjakkaita ja väljää mallia, jotka tuntuvat mukavalta päällä ja sopivat monenlaisille vartaloille. Vaatteita on mahdollisuus muokata asiakkaan tarpeiden mukaan, esim. nappien siirto, kavennukset, lyhennykset. 

Ateljeen vaatemalleja on mahdollista tilata myös omilla mitoilla. Esimerkiksi paidat ja mekot voidaan tehdä pyydettäessä lyhyemmällä tai pidemmällä helmalla ja erilaisilla hihoilla, housut voidaan tehdä eri lahkeenpituuksilla tai -leveyksillä. Malleissa voidaan soveltaa kahden koon yhdistelmiä, esimerkiksi S-koon yläosa ja M-koon alaosa. 

Uniikki mallisto on valmistettu pääosin kierrätysmateriaaleista, ylijäämäkankaista  ja muista mahdollisimman ekologisista materiaaleista. Esimerkiksi verhoista tai pöytäliinasta voi syntyä kesän lempiasu ja päiväpeitosta maailman ihanin takki. Samalla käyttämättömäksi jäänyt materiaali saa uuden elämän. 

VINTAGE

Ateljeen valikoimaan on koottu omaa mallistoa täydentämään myös laadukkaita vintagevaatteita ja designia.  

Oma intohimoni vintageen ja uniikkeihin löytöihin on lähtenyt liikkeelle jo pienenä isoäidin kanssa kirppiksillä vietetyistä päivistä, aarteiden löytämisen riemusta ja aikaa kestävän käsityön ja suunnittelun arvostamisesta.  

Haluan tarjota myös muille mahdollisuuden innostua ja tehdä upeita löytöjä menneiltä vuosikymmeniltä. Valmiiksi löydettynä, valmiina uuteen elämään ehkä juuri sinun ainutlaatuisena lempivaatteenasi. On upeaa päästä jatkamaan vanhojen vaatteiden tarinaa ja elinkaarta vielä eteenpäin. 

GALLERIA

YHTEYSTIEDOT

Avoinna sovittaessa